Varoitus: teksti sisältää luontoliikuntaan innostavaa materiaalia 🙂

On kutkuttavaa kuulla ja lukea, kun joku on todella innostunut jostain harrastuksesta tai liikuntalajista. Lukiessasi tämän jutun innostus saattaakin tarttua. Viisi eri luontoliikuntalajin harrastajaa kertovat omasta ykköslajistaan, joka innostaa heidät kerta toisensa jälkeen uudelleen ulos luontoon! Olisiko joku näistä lajeista sinusta kokeilemisen arvoinen?

Luontoliikuntahaastattelu
1. Kuka olet? Kerro itsestäsi vapaamuotoisesti.
2. Mitä luontoliikuntalajia harrastat?
3. Miten aloitit lajin tai miten innostuit lajista?
4. Mikä saa sinut kerta toisensa jälkeen lähtemään oman lajisi pariin?
5. Miksi kannustaisit muitakin kokeilemaan lajiasi?

Kuva: Mikko Risku

Polkujuoksu – Joni Hiltula

” Olen Jombba Von Hoo( Joni Hiltula) 32-vee mies (parhaassa iässä) ja asun Vantaalla. Harrastan Polkujuoksua ja haaveilen vuorijuoksuista sekä pitkistä erämaahölkkävaelluksista.

Muutama vuosi sitten aloitin oman kunnonkohotuskuurin. Asuin maaseudulla, jossa metsäpolut oli ihan nurkan takana. Pikkuhiljaa kunnon kohotessa, mulla heräsi kiinnostus polkujuoksukisoihin ja -tapahtumiin. Polkujuoksussa yhteisöllisyys on isossa osassa. On ihan parasta hyvässä jengissä ensin purkaa kisajännitystä, spekuloida varustevalintoja ja skaban jälkeen saunoa ja fiilistellä kisaa.

Hölkäten poluilla ehtii pienessäkin ajassa näkemään laajojakin alueita. Yksi parhaita asioita onkin uusilla ja tuntemattomilla poluilla juoksu, koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi löytää.

Juoksu poluilla ja luonnossa on mitä parhainta pään nollausta, ajatukset selkenee, taustatakohina poistuu. Metsä ja luonto toimii filtterinä, joka poistaa turhan kuonan. Fiilis luonnossa olon jälkeen on fressi ja kepeä.  Luonto tarjoaa elämyksiä, joita ei saa mistään muualta. Hölkäten poluilla ehtii pienessäkin ajassa näkemään laajojakin alueita. Yksi parhaita asioita onkin uusilla ja tuntemattomilla poluilla juoksu, koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi löytää.  Polut tarjoavatkin joka kerta elämyksiä. Alustan ja maiseman vaihtelut antavat ärsyketta ja matka taittuu poluilla kuin itsestään. Pehmeämpi alusta ja maaston vaihtelut tuovat monipuolisuutta juoksuun, joten vammariski myös pienenee. ”

Kuva: Poppis Suomela

Koskimelonta – Teemu Markkanen

” Olen Teemu Markkanen melontalajien sekakäyttäjä, jolla on liki pakkomielteen kaltainen tarve päästä vesille. Tavalla tai toisella. Harrastan siis kaikenlaisia melontalajeja. Olen melonut ehkä eniten merikajakilla, jonkinverran avokanootilla, suppilaudalla, packraftillä ja koskikajakeilla. Ajoittain, tosin harvakseltaan saatan jopa käydä pelailemassa kajakkipooloa. Lähivuosina aika on kuitenkin mennyt alati enenevissä määrin koskimelonnan parissa. Uusimpana tulokkaana koskimelonnan lajeista on freestylemelonta, jossa aallossa surffatessa yritetään tehdä erilaisia temppuja.

Ensimmäisen kosketuksen kajakkiin sain pienenä kesämökillä, kun vanhempani olivat erehtyneet hankkimaan sinne kajakin. Sellaisen hirvittävän ison ja painavan muovisen rohjon, joka ei oikein soveltuisi edes kukkaruukuksi ja melottavaksi vielä sitäkin huonommin. Melonnassa olen aina pitänyt isoista aalloista ja myrskyisistä keleistä. Suomessa kuitenkin on pääosin tyyntä ja kunnon myrskyjä lähinnä loppusyksystä. Näinpä melonta on alkanut siirtyä sinne missä aaltoja on. Koskista niitä löytää kaikkein varmimmin. Pikkuhiljaa sitten innostus on kasvanut ja koskikärpänen purrut yhä lujempaa.

Kosket muuttuvat vesien virtausmäärien muuttuessa. Jokaisella melonnalla koski on hiukan erilainen. Tämä pitää melonnan kiinnostavana. Opittavaa on myös loputtomasti. Kun alkaa hallita kajakin, voi alkaa opetella erilaisia temppuja. Voi opetella tekemään vaikka kärrynpyöriä tai voltteja. Toisaalta taitojen kehittyessä voi meloa vaikeampia koskia tai laskea vaikka vesiputouksia. Toisaalta, jos hurjuudet eivät kiinnosta niin voi myös liplatella koskea alas nauttien maisemista tai tehdä pitkän koskiretken jollain pohjoisen pitkistä joista. Joet ja kosket ovat poikkeuksetta mielenkiintoisia harrasteympäristöjä ja hyviä retkikohteita. Koskimelonnassa on myös loputtomasti opeteltavaa. Joka päivä voi oppia uutta. Joskus joku vaikea aalto voi jäädä kiusaamaan niin, että sitä on tultava melomaan uudestaan ja uudestaan. Toisaalta ihan vain melanvedon ja veden virtauksen optimaalista hyödyntämistäkin voi opetalla lopun ikäänsä.

Koskimelonta on hyvin helppo laji aloittaa. Seurat tarjoavat alkeiskursseja ja liittymällä jäseneksi pääsee käyttämään kalustoa. Mitään ei tarvitse alkuun hankkia itse.

Koskimelonta on hyvin helppo laji aloittaa. Seurat tarjoavat alkeiskursseja ja liittymällä jäseneksi pääsee käyttämään kalustoa. Mitään ei tarvitse alkuun hankkia itse. Koskea laskiessa kaikki arjen murheet unohtuvat, tai jos ajatus sellaisiin herpaantuu, palauttaa koski taas mietteet melontaan heittämällä varomattoman melojan laskemaan koskea väärinpäin. Palaute virheestä tulee välittömästi ja armotta. Koskimelonnan alkeita opetetaan helpoissa ja turvallisissa koskissa, jotka soveltuvat lähes vauvasta vaariin. Aktiivisessa harrastajakunnassa onkin melojia ala-asteikäisestä eläkeläiseen. Taitojen karttuessa voi sitten alkaa laskea vähän hurjempia koskia tai alkaa vaikka kilpailla koskenlaskussa. Tervetuloa katsomaan Vanhankaupunginkoskella Helsingissä 15.4. järjestettävää Icebreak koskimelontakilpailua! ”

Kuva: Ilkka Heinonen

Maastopyöräily – Jenni Ripatti

” Olen Jenni (31 vuotta) ja asun Joensuussa. Työskentelen fysioterapeuttina perusterveydenhuollossa. Vapaa-ajalla harrastan koirien kanssa puuhailua, joogaa sekä luonnossa liikkumista ja retkeilyä. Harrastan aktiivisesti Maastopyöräilyä (mtb).

Aloitin mtb -harrastuksen vuonna 2014, kun hyvä ystäväni yllytti minut osallistumaan kanssaan maastopyöräilytapahtumaan ja kauppasi minulle vanhan pyöränsä. Siitä alkoi innostus lajiin. Maastopyöräily on monipuolinen harrastus, jossa voin valita leppoisat tasaiset polut tai haastaa itseäni vaikeammissa maastoissa. Saan nauttia luonnosta, vaikka tekemällä eväsretken tai voin tehdä reisiä polttavan treeniin. Lajissa on kiva huomata kehittyvänsä. Mtb on yhteinen harrastus puolisoni kanssa, joten se on meille myös kivaa yhteistä tekemistä.

Maastopyöräily on monipuolinen harrastus, jossa voin valita leppoisat tasaiset polut tai haastaa itseäni vaikeammissa maastoissa. Saan nauttia luonnosta, vaikka tekemällä eväsretken tai voin tehdä reisiä polttavan treeniin.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan lajia. Aloittaakseen ei tarvitse olla huippu kunnossa ja huomaat nopeasti kehittyväsi lajissa. Ainakin tasapaino,jalkojen lihasvoima ja kestävyys kohenee. Ja lajin kautta tapaa kivoja ihmisiä. Mtb on kivaa yksin ja porukassa, kesällä ja talvella. ”

Kuva: Jaana Keränen

Kuva: Mikko Risku

Geokätköily – Ninni Koponen

” Olen Ninni Koponen, Retuperän ranchin emäntä, ammattiopiston ope, naurujoogaohjaaja, metsäilijä ja kahden (pian kolmen) lapsen äiti Kaakkois-suomesta, Joutsenosta, joka harrastaa geokätköilyä.

Geokätköilyn aloitin 2012. Olin ensimmäisen tyttäreni kanssa hoitovapaalla, kun ystäväni vinkkasi tästä hauskasta harrastuksesta. Ihka ensimmäisen kätköni kävin noutamassa vaunujen kanssa ihan lähimetsästä ja koukkuunnuin kerrasta. Geokätköilyssä viehättää löytämisen riemu, lajin haastavuus ja se, kuinka pitkälle tätä harrastusta voi viedä, sillä kätköjä on loputtomasti! Tietynlainen “salamyhkäisyys” tekee harrastuksesta välillä huikean jännää ja kärsivällisyyttäkin tämä harrastus kasvattaa, kun kätköä ei tahdo löytyä välillä millään. Kätköillessä olen esimerkiksi kiipeillyt puissa, työntänyt käsiäni mitä kummallisimpiin onkaloihin ja joutunut hieromaan aivonystyröitäni toden teolla. Kätköilyä voi harrastaa myös koko perheen voimin, sillä monet kätköt ovat ns. lapsiystävällisiä.

Tietynlainen “salamyhkäisyys” tekee harrastuksesta välillä huikean jännää ja kärsivällisyyttäkin tämä harrastus kasvattaa, kun kätköä ei tahdo löytyä välillä millään. Kätköillessä olen esimerkiksi kiipeillyt puissa, työntänyt käsiäni mitä kummallisimpiin onkaloihin ja joutunut hieromaan aivonystyröitäni toden teolla.

Geokätköily voi viedä sinut usein sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei muuten välttämättä tulisi lähdettyä. Luonnon upeimmat paikat ovat usein myös kätköilijöiden tiedossa! Geokätköily tarjoaa löytämisen riemua ja elämyksiä mm. metsiin toteutetuista hienoisti “camotuista” piiloista ja kutkuttavista yökätköistä aina kaupunkikeskustojen ihmisvilinässä “salaa” löydettävissä oleviin kätköihin ja kaikkea siltä väliltä. ”

Kalliokiipeily – Hanna Hesse

” Olen Hanna Hesse ( instagram: @hannamariahesse), karvaa vaille kolmikymppinen nainen Espoosta. Teen töitä sosiaalialalla ja asun kahdestaan pienen ja reippaan seikkailukoirani kanssa, jonka ehdoilla pitkälti myös työajan ulkopuolinen vapaa-aika kulkee. Hektistä arkea tasapainoittaa luonnossa oleminen ja telttaillessa kuluukin valtaosa mun viikonlopuista aikaisesta keväästä aina myöhäiseen syksyyn. Luonnossa liikkuessa ykköslajini on ehdottomasti kalliokiipeily, mutta kesäisin pyrin tekemään myös yhden vaelluksen, jonka lisäksi viime vuosilta uutena lajina innostaa retkimelonta! Talvilajejani on jääkiipeily, ja haluaisin kovasti löytää taas lumilautailun riemun, jota harrastin nuorenpana todella aktiivisti.

Harrastan aktiivisesti kiipeilyä, tarkemmin sanottuna kalliokiipeilyä. Toki toisinaan käyn kiipeämässä myös sisällä ja talvisin jääputouksilla, mutta ehdoton suosikkini ja aktiivisin kiipeilyn alalaji on kalliokiipeilyä ja vielä tarkemmin sanottuna kalliokiipeily luonnollisia varmistuksia käyttäen.

Kokeilin seinäkiipeilyä sisähallissa ensimmäisen kerran aikuisiällä varmaan vajaa kymmenen vuotta sitten ja kävin alkeiskurssinkin, mutta silloin harrastus ei startannut vielä kunnolla, kun en saanut lopulta kaveria mukaan. Silloinen pääkaupunkiseudun ainoa sisähallikin oli niin hankalan julkisen kulkuvälineen päässä, että homma lopahti muutamaksi vuodeksi. Loppuvuodesta 2013 palo kiipeilyn pariin kuitenkin palasi mieleen. Olin siirtynyt syksyllä liikkuvasta työstä toimistotyöhön ja arkiliikunnan puute alkoi tuntumaan ja näkymään. Ajattelin, että mun on pakko keksiä harrastus, jossa liikuntakärpänen puree kovaa ja vie mennessään. Sen enempää harkitsematta ostin kiipeilyvaljaat ja kengät, ja käytin vuoden liikuntasetelini kausikorttiin, enkä oo kyllä koskaan katunut sekuntiakaan. 2014 keväällä kävin jo ulkona kiipeämässä ja siitä parin vuoden sisään oli oikeastaan jo haasteellista motivoida itseään sisäseinille, kun ulkokiipeilyn lukuisat muodot vei mukanaan.

Mietin usein, mikä saa minut kerta toisensa jälkeen kiipeilemääm. Kalliokiipeily valtaa mun elämästä kaikki loma-ajat ja valtaosan viikonlopuista, ja usein näiden reissujen jälkeen jalat on mustelmilla, kädet haavoilla, lihakset hellinä ja kroppa hyttysten syömä. Itse kiipeilysuoritukseen liittyy harvoin varsinaista onnistumista, eli jonkin reitin kiipeämistä puhtaasti ja tyylikkäästi, mutta sitäkin enemmän epävarmuutta, pelkoa, epäonnistumista ja pettymystä itseensä. Siitä huolimatta kiipeilyn kutsua on vaikea olla kuulematta. Tietenkin siihen kokonaiskokemukseen liittyy luonnossa oleminen ja laaja sosiaalinen verkosto, mutta myös laji itsessään on mystisen nautinnollinen. Kiipeilyhän on oikeasti luvallista leikkiä, mikä ei edes tunnu urheilulta! Kaipa siinä liikkumisen muodossa on meille apinoiden sukulaisille jotain niin luonnollista, että se koukuttaa muita lajeja enemmän. Tässäkin hyvänä esimerkkinä on seurata, millaisia juttuja lapset tekee pieninä luonnostaan. Onkin joskus hassua vastata kysymykseen “milloin aloitit kiipeilyn”, kun oikea kysymys kaikille meille olisi pohtia “milloin ja miksi lopetit kiipeilyn”.

Onkin joskus hassua vastata kysymykseen “milloin aloitit kiipeilyn”, kun oikea kysymys kaikille meille olisi pohtia “milloin ja miksi lopetit kiipeilyn”.

Kiipeily on ihmiselle luontainen liikuntamuoto ja treeninä se on todella monipuolinen. Kehon lihakset kehittyy leikinomaisen toiminnallisen puuhan ohella kuin huomaamatta. Kiipeily ei kuitenkaan ole ainoastaan fyysinen laji. Sanotaan, että kiipeilysuoritteessa vain 1/3 on voimaa, 1/3 tulee tekniikasta ja 1/3 on henkisestä kanttia. Esimerkiksi just voiman vuoksi miehet eivät ainakaan keskimäärin ole teknisesti yhtä taitavia kiipeilijöitä kuin naiset, jotka harrastamisen alusta asti joutuvat kompensoimaan puuttuvaa voimaa tekniikalla. Ja hyvä niin! Kiipeily sopii harrastuksena kelle vain ihan täysin ikään, sukupuoleen, pituuteen tai painoon katsomatta.

Itse olen kiipeilyn kautta löytänyt valtavasti hienoja ihmisiä elämääni, ja oikeastaan koen että myös arvomaailmani on muuttunut kiipeilystä johtuneiden elämänasenteen muutoksen myötä. Kiipeilyä on helppo kokeilla ensiksi vaikka sisähalleilla, joita on jokaisessa Suomen isossa kaupungissa tätänykyä. Myös monet palveluntarjoajat ja kiipeilyseurat järjestää ohjattuja kalliokiipeilykokeiluja. Kiipeily on myös vienyt mua maailmalla moniin ei-turistikohteisiin, jonne ei koskaan olisi eksynyt ilman kiipeilyä.”

Jääkiipeilykuva: Markku Mellanen / Adventure Partners
“Jääkiipeilyä Helsingin Pirunkalliolla, joka on pääkaupunkiseudun ainoa jääkiipeilypaikka, jossa on kaupallista toimintaa talvikaudella joka viikonloppu myös niille, joita kiipeily kiinnostaa, mutteivat ole sitä vielä päässeet kokeilemaan.”

Yleiskuva matkalta kalliolle: Heikki Pitkänen
“Etsimässä helpointa lähestymisreittiä Lofooteilla Pohjois-Norjassa.”

Ensinousukuva: Henri Hesse
“Kiipeilyurani ensimmäinen ensinousu tapahtui Kustavissa, joka on minulle Suomi-kiipeilyn jalokivi ja lempparireissukohde.”

Mikä on SUN laji?

Meitä luontohaastajia kutsuvat jo kalliot kiipeiltäväksi, geokätköt löydettäviksi, uudet ja vanhat polut juoksuun ja pyöräilyyn sekä sulavat vedet melontaan. Kiitos kaikille haastatelluille ja tsemppiä omiin lajeihinne ja uusiin haasteisiin!

Jäikö sinun lajisi mainitsematta, esittele meille lajisi somessa ja voimme jakaa lajisi ja tarinasi, instassa ja facebookissa. Innostutaan uusista lajeista ja innostetaan uusia ihmisiä luontoon!

Kaisa ja Ella