Naisten retkeily

GIRLPOWER! Miksi on mahtavaa olla retkeilevä nainen?

Naiset ja retkeily

Moni ehkä miettii, miksi retkeilystä puhuttaessa pitää puhua eri sukupuolista. Useimmiten ei onneksi pidäkkään, mutta joskus kuitenkin on myös siistiä fiilistellä sitä, kuinka ihanaa on olla nimenomaan retkeilevä nainen! Me halutaan kannustaa kaikkia naisia matalalla kynnyksellä lähtemään luontoon, retkelle ja etsimään itsessään piilevää retkeilijäsielua. Tämän tekstin tärkeimpänä tarkoituksena onkin muistuttaa, että retkeilevät naiset rokkaa!

Jaa sun girlpower retkihetkesi tägäämällä #luontohaaste somessa ja inspiroidutaan toistemme seikkailuista!

Mimmienergiaa ja ryhmätyötä Norjan vuoristossa.

Me listattiin alle asioita, miksi meiän mielestä on mahtavaa olla luontoseikkailijatar eli retkeilevä nainen.

  • Retkeillessä ja luonnossa liikkuessa oppii aina uutta ja usein myös ylittää itsensä, ja mikäs sen parempaa!
  • Uutta oppiessa, aitoja haasteita kohdatessa ja niistä selvittyään itsetunto paranee, joka on meille kaikille ainoastaan plussaa tässä yhteiskunnassa, jossa edelleen naisiin kohdistuu hirveästi odotuksia.
Uusia taitoja luotettavassa porukassa.
  • Retkeillessä, nuotiolla istuttaessa tai taivasalla yöpyessä me kaikki ollaan tasa-arvoisia, ilman ammatin ja arjen painolasteja sekä rooleja.
  • Naiset innostuvat helposti mukaan kokeilemaan uutta! Retkiseuraa löytyy kun on itse aktiivinen. Tsekkaa esimerkiksi aktiiviset naisten retkeily-yhdistykset, kuten Venlojen vaellus tai Eräkertut ja ryhmät Facebookissa, kuten Outdoor-siskot ja sen alajaostot!
Voimaannuttavaa yksin retkeilyä!
  • Vielä aikuisenakin retkeilyn kautta voi solmia upeita uusia ystävyyssuhteita. Some on tähän kultainen mahdollisuus ja ainakin meille se on tuonut paljon uusia ystäviä elämään.
  • Ketään ei kiinnosta retkellä, miltä näytät, joten voi huoletta olla meikittä, tukka sokussa ja käymättä suihkussa vähään aikaan. 😉
Uusia aluevaltauksia ja onnistumisia!
  • Hygienian hoito ja esim. menkkojen kanssa retkeily onnistuu lähes yhtä mutkattomasti retkellä kuin kotonakin. Ei siis turhaa huolta tällaisista jutuista! Kuukuppi rules <3
  • Naisille on suunniteltu kattavasti retkeilyä helpottavia vaatteita ja varusteita. Muutama mainitaksemme: untuvahameet, hyvin istuvat retkeilyhousut, mukavat merinovilla-alusvaatteet ja naisten makuupussit, joissa on enemmän fyllinkiä lantion alueella.
  • Retkellä saa olla just se ihana oma itsensä <3
Girlpower!

Minkä takia susta on mahtavaa olla retkeilevä nainen?

Kansikuva: Sini Lahti / Sarek 2019

Vastaa