Elokuun loppu eli loppukesä tai myöhäiskesä on sekä mitä parhainta aikaa retkeillä, että fiilistellä muuttuvaa luontoa. Onneksi aina yhden asian loppuun liittyy myös jonkin toisen alku. Kesän jälkeen syksyinen luonto houkuttelee tunnelmoimaan metsään ja syysretkeily astuu kuvioihin. Syysretkeilystä kerromme enemmän syyskuun aikana. Syksyn jälkeen taas voikin jo alkaa odottamaan upeaa talvea ja suunnittelemaan talviretkiä pohjoiseen.
Hiljalleen hämärtyvät loppukesän illat rauhoittavat kesän hulinoiden jälkeen. Iltaisin saa taas vihdoin luvan kanssa olla väsynyt ja hidastaa vauhtia. Elokuu on monella tapaa taianomainen. Kesä lipuu syksyyn kun sienet pompsahtelevat mättäille ja puiden väritys alkaa hiljalleen leiskumaan eri väreissä. Valon määrä vähenee ja tähtitaivas alkaa taas säikehtimään. Onkin erinomaisen hyvä aika juhlistaa luontoa. Kiittää kauniista kesästä ja ottaa ilolla vastaan syksyn tuulet ja luontoa hellivät vesipisarat.
Luontohaaste juhlistaa luontoa viikon aikana eri tavoin. Viikonloppuna olemme ainakin mukana Oittaan metsähotellissa järjestämässä nuotioruokaruokakurssia ja #nukuyöulkona tapahtuman henkisesti myös nukkumassa ulkona. Sunnuntaina taas seikkailemme Rastilan retkipäivässä Helsingissä. Rastilassa meidän kanssa pääsee kokeilemaan erilaisia Luontohaaste -rasteja. Viikolla lupaamme myös käydä halaamassa ainakin yhtä ihanaa puuta ja tunnelmoida muuten vaan elokuisia iltoja.
Myöhäiskesän luontohaasteena onkin viettää luontojuhla! Miten siis sinä juhlit kaunista ja rakasta luontoa? Sytytätkö kaikessa rauhassa elokuun illassa kynttilän juhlan kunniaksi? Nostatko lipun salkoon Suomen luonnon päivänä? Vai osallistutko ehkä johonkin huikeaan tapahtumaan joita järjestetään pitkin viikkoa ympäri Suomea? Jaa kuva sun luontojuhlastasi somessa tägäämällä #luontohaaste <3
Tässä listauksena muutama ajankohtainen tapahtuma, sellainen joihin mekin aiotaan osallistua:
Suomen luonnon päivä 31.8.2019
“Suomesta tuli vuonna 2017 maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputti luontonsa kunniaksi. Sama juhlava toiminta jatkuu myös vuonna 2019. Osallistu liputukseen itsellesi sopivalla tavalla ja itsellesi sopivassa paikassa. Nosta lippu salkoon, pukeudu sinivalkoiseen, kuvaa kaunis maisema, koristele päiväsi pikkulipuilla tai leivo sinivalkoinen kakku. Näytä miten ylpeä olet Suomen luonnosta!” Juhli esimerkiksi leipomalla mustikkapiirakka!
https://www.suomenluonnonpaiva.fi/lippu-suomen-luonnolle/

Nuku yö ulkona ja Metsähotelli 31.8.2019
“Suomen Latu haastaa neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona 31.8.2019. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää metsähotellissa, kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka takapihalla. #nukuyöulkona. Huikean yöpymiskokemuksen lisäksi luvassa on paljon monipuolista päiväohjelmaa sekä mahdollisuus kokeilla erilaisia ulkoilulajeja.”
https://www.suomenlatu.fi/nuku-yo-ulkona/etusivu.html

Puunhalausviikko – 26.8-1.9.2019
“Puunhalausviikon tarkoituksena on osoittaa, että arvostamme ympäristömme monipuolisia viheralueita, kuten metsiä, puistoja ja luontopolkuja. Etsi lähiympäristöstäsi puu, josta pidät. Se voi olla itsessään kaunis, tehdä vehreydellään paikasta viihtyisämmän, se voi olla pieni tai suuri, vanha tai nuori, kuten halaajansakin. Jaa oma rutistuksesi ja seuraa muiden otteita somessa tunnisteella #puunhalausviikko.”
https://www.vyl.fi/alan-kehittaminen/teemavuodet-ja-kampanjat/puunhalausviikko/
Rastilan retkipäivä 1.9.2019
“Toiminnallinen Rastilan retkipäivä innostaa luontoon ja uusiin retkikohteisiin. Lumoudu luonnosta ja retkeilystä Rastilan retkipäivässä sunnuntaina 1.9.2019 klo 9-15. Tapahtuma järjestetään Rastilan kartanon ympäristössä (Karavaanikatu 4, Helsinki).”
https://myvuosaari.fi/tapahtumat/rastilan-retkipaeivae
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Categories: Uncategorized