Mikä ihmeen kuorivaate?
Vettä vihmoo ja keli on syksyinen, mutta ei hätää, sillä pukeutumalla säänmukaisesti ulkoilusta voi ottaa sateellakin kaiken ilon irti. Kuorivaatteet ovat oiva ratkaisu sadetta ja tuulta vastaan. Kuorivaatteista puhuttaessa tarkoitetaan päällivaatteita, jotka pitävät sinut ulkoa tulevalta vedeltä kuivana ja tuulelta suojassa. Ne myös hengittävät tuottamasi kosteuden ulos kalvorakenteensa kautta. Kuorivaate puetaan kerrospukeutumisen mukaisesti päällimmäiseksi kerrokseksi.
Hyvän kuorivaatteen ominaisuuksia ovat:
- sopiva koko ja mieluummin hieman reilu, jotta saat alle tarvittavat kerrokset
- iso, suojaava ja hyvillä säädöillä oleva huppu
- hyvät tuuletukset, esimerkiksi kainaloissa
- tilavat ja käytännölliset taskut
- käyttötarkoitukseen soveltuva ominaisuuksiltaan mm. paksuus

Kuori
Kuorivaate on suosittu ja monipuolinen, mutta samalla myös useimmiten melko kallis hankinta. Se on kuitenkin parhaassa tapauksessa pitkäikäinen, kun valitsee omaan käyttöön soveltuvan mallin ja huoltaa vaatetta tarvittaessa. Kuorivaatteissa on vedenpitävä kalvo, joka toiseen suuntaan hylkii vettä ja toiseen suuntaa päästää kosteutta ulospäin. Kalvo on siis kuorivaatteen “ydin”. Useimmiten kalvon lisäksi kuorivaatteessa on myös erilaisista materiaaleista sisä- ja ulkokangas tai molemmat. Hyvät tuuletukset takaavat reippaassakin liikkumisessa hyvän ilmanvaihdon, jolloin liikkuessa tuuletukset saa auki ja paikoillaan ollessa tuuletuksen saa kiinni, jolloin lämpöä ei pääse hukkaan.
Kun lähdet ostamaan kuorivaatetta, mieti jo ennalta millaiseen käyttöön vaatteen haluat. Minkälaisia ulkoiluharrastuksia sinulla on? Onko vaate altis voimakkaalle kulutukselle, esimerkiksi repun tai rinkan kantamiselle? Haluatko kenties takin tai housut ympärivuotiseen käyttöön? Kuorivaatteita on olemassa eri paksuisia ja paksuus liittyy siihen, miten itse kalvokerros on kankaiden väliin laminoitu. Osassa vaatteista kalvon molemmin puolin on kangas, kun ohuimmissa vaatteissa kalvoon on liitetty vain ulkopuolelle tuleva pintakangas. Ohuemmat, niin sanotut 2 ja 2,5 -kerroksiset kuorivaatteet eivät kestä samalla tavoin kulutusta kuin paksummat 3 -kerros kuoret. Tiivistettynä siis: mitä enemmän kerroksia, sitä enemmän kestävyyttä.

Pese ja huolla kuorivaatteitasi
Pese likainen vaate, esimerkiksi ulkoisesta kurasta tai sisältä hikoillusta hiestä, niin usein kuin tarvetta. Pesemällä vaate ei mene huonommaksi, mutta likaisen vaatteen hengittävyys sen sijaan kärsii. Kuorivaatteet pestään niille tarkoitetuilla pesuaineilla, joita saa mm. retkeilytarvikeliikkeistä. Pesun jälkeen vaate on hyvä kyllästää. Kyllästämättömän vaatteen pintakerros vettyy, jolloin vaate näyttää märältä, vaikkakin kankaiden välissä oleva kalvo on vielä hyvässä kunnossa ja pitää veden loitolla. Säännöllisellä pesulla saamme vaatteen ominaisuudet pysymään hyvinä ja käyttöiän mahdollisimman pitkänä.
- pese likainen kuorivaate pesuohjeen mukaan sille tarkoitetulla pesuaineella
- laita pesukoneeseen maksimissaan 2 vaatekappaletta kerrallaan hyvän pesutuloksen saamiseksi
- kyllästä pestävällä tai suihkutettavalla kyllästeellä ohjeen mukaan
- repeämät voi paikata sille tarkoitetulla kuorivaatteen korjausteipillä, tai purjeteipillä
Mukavia loppuvuoden ulkoiluja!

Categories: Yleinen