Maukasta retkiruokaa pienellä vaivalla
Nyt kun poikkeusolosuhteiden vuoksi monet viettävät aikaa aiempaa enemmän sisätiloissa, on samalla tarve ulkoilun virkistyskäytölle kasvanut. Luonto on monelle meistä retkeilyn lisäksi yhä tärkeämpi levähdys-, liikunta- ja harrastuspaikka. Nuotiopaikkojen käyttämistä kehoitetaan tällä hetkellä välttämään, sillä siellä missä on nuotiopaikka, on yleensä myös muita ihmisiä.
Nuotio liitetäänkin usein olennaiseksi osaksi retkeilyä. Monen mielestä retki ei ole retki lainkaan, jos nuotion äärelle ei pääse. Nuotion eli avotulenteon rajoituksista on hyvä olla selvillä ennen kuin lähtee tulistelemaan. Yleisesti ottaen, nuotion saa tehdä vain sille osoitetulle paikalle. Enemmän aiheesta löydät esimerkiksi täältä (luontoon.fi). Kannustamme miettimään, onko nuotio sittenkään hirveän tärkeä asia retkellä? Me halutaan osoittaa, että nuotio ei ole ainakaan ainoa keino nauttia maittavaa retkiruokaa, eikä hyvän retkiruoan valmistaminen tarvitse siltikään olla vaivalloista. Seuraavaksi siis helppoja vinkkejä retkiruokaan ilman nuotiota.

Retkiruokia retkikeittimellä
Helppo tapa valmistaa lähes mitä tahansa ns. normaalia ruokaa retkellä, on käyttää retkikeitintä. Retkikeitintä käyttäessä päiväretkelle voi reppuun pakata normaalit ruoka-ainekset niiden säilyvyys huomioiden ja valmistaa ruoan paikan päällä. Jos retkellä haluaa päästä helpolla, voi ruoka-aineet pilkkoa ja valmistella jo kotona, jolloin ruuan valmistusaika retkellä lyhenee.
Jos et vielä omista retkikeitintä, kannattaa valinta uudesta keittimestä tehdä käyttötarpeen mukaan. Helppo ja aloittelijaystävällinen retkikeitin on Trangia- merkkinen keitinsetti. Trangiaan kuuluu poltin, joka on joko sprii- tai kaasupoltin, tuulensuoja, kaksi kattilaa, pannu ja kahva. Näiden lisäksi tarvitset polttoaineen eli joko nesteen tai kaasun sekä ruoanlaitto- ja ruokailuvälineet. Me käytetään useimmiten polttoaineena kaasua, joka on vaivaton käyttää ja lämmittää tasaisesti.
Nopeita, noin 15-30 minuutin trangiaruokia:
- Pestopasta
- Kanapasta
- Pasta bolognese liha- tai kasvisversiona
- (Kokeile pastaruoissa vehnäpastan sijaan proteiinipitoisempia papu- ja kikhernepastoja)
- Nuudelit tuoreilla vihanneksilla
- Sienikeitto syksyn sienimetsällä tai kuivatuista sienistä
- Kesäkeitto tuoreista aineksista
- Mausteinen linssikeitto
- Falafel-pyörykät ja kuskus. Valmistele pyörykät kotona ja lämmitä retkellä tai osta valmiita pyöryköitä eines-osastolta.
- Täytetyt tortillat: Paista haluamasi täyte kattilassa, esim jauheliha tai härkis. Paista halutessasi myös esimerkiksi halloumijuustoa. Pilko vihannekset valmiiksi, lämmitä pieniä tortillalettuja hetki pannulla. Täytä letut ja nautiskele!
- Ruokaisa munakas. Lisää kananmunien joukkoon vihanneksia, esim tomaattia ja lehtikaalia.
Jälkkäreitä
- Omenakaurapaistos, twistiä voi lisätä esimerkiksi erilaisilla marjoilla.
- Letut valmisjauheesta vettä lisäämättä tai kuljeta valmis taikina muovipullossa.
- Popcornit! Superhelppoa, mutta ole varovainen rasvan kansa.
- Köyhät ritarit
- Trangiakakut, vie aikaa, mutta maistuu varmasti!


Retkiruokia ruokatermosta hyödyntäen
Termospulloista käytetään yleisnimityksenä sanaa termari. Juomiseen ja syömiseen tarkoitetut termarit toimivat täysin samalla periaatteella, eli pitävät lämpimän ruoan tietyn ajan lämpinänä ja kylmän kylmänä. Juomatermareissa on yleensä kapeampi suuaukko ja usein myös erillinen juomakorkki, jolla juomaa saa annosteltua helpommin. Ruokatermareissa vastaavasti suuaukko on leveämpi, jolloin ruoka on helppo sekä laittaa termokseen, että saada sieltä pois. Aika usein me lusikoidaan lämmin ruoka termarista suoraan suuhun. Sekä juoma- että ruokatermareita on eri kokoisia ja kannattaa tietenkin valita se omaan käyttötarkoitukseen soveltuvin. Ei ole millään lailla poissuljettua käyttää samaa termaria välillä juomien ja välillä ruokien kuljettamiseen.
Termariruokia:
- Kotona lämmitetty sosekeitto , esim bataattiporkkanasosekeitto.
- Kotona lämmitetty makaronilaatikko tai muu valmiina oleva ruoka.
- Nakit kuumassa vedessä.
- Pikapastaa termariin ja kuumavesi kotona, valmis pasta retkellä.
- Puuro muhii termarissa kypsäksi, kun laitat aineet ruokatermariin kotona.
- Smoothie pysyy viileänä termarissa ja on mukava retkieväs lämpimillä keleillä.
- Kokeile myös miten jäätelö pysyy viileänä termarissa!
Termarijuomia:
- Kahvi
- Tee
- Lämmin mustaherukkamehu
- Glögi
- Kaakao, voit tuunata kaakaon laittamalla kuuman kaakaon joukkoon herkkusuklaapalan tai vaahtokarkkia!

Kylmiä retkiruokia ja välipaloja
Etenkin lyhyemmälle päiväretkelle, kuten vaikkapa pyöräily- uinti tai metsäleikkihetkelle riittää usein myös ns. kylmä välipala, joka ei vaadi juurikaan valmisteluita. Helpolla pääsee kun nappaa jääkaapista mukaan hedelmiä ja valmistaa täytetyt leivät rasiaan tai mehiläisvahakääreeseen.
Pientä luxusta päiväretkelle saa helposti myös valmistamalla kahvin valmiiksi termospulloon, leipomalla itse kahviherkut tai ostamalla matkan varrella lähileipomosta herkkupullat!
Helppoja eväitä ja välipaloja:
- Täytetyt eväsleivät
- Itsetehdyt energia- tai proteiinipatukat
- Tuorepuuro (pakkaa tiiviiseen rasiaan, jossa hyvä kansi)
- Kuivatut hedelmät
- Pähkinäsekoitukset
- Kotona valmistetut leivonnaiset rasiassa
- Leipomosta matkan varreltaostetut herkut!


Muista vastuullisuus!
Jokaisen retkeilijän, oli sitten lyhyellä päiväretkellä tai pitkällä vaelluksella on muistettava vastuullisuus omissa valinnoissa. Jokamiehenoikeudet, luonnon kunnioittaminen ja roskattomuus ovat keskeisiä asioita. Kaikki mukana tuodut roskat viedään aina mukana pois. Jos lähiroskis on täynnä, älä tunge sinne väkisin mitään vaan kuljeta roskat vaikka kotiroskikseen saakka. Mukana kannattaa kuljettaa pientä roskapussia, johon esimerkiksi paperiroskat voi kerätä. Roskaa minimoidakseen retkiruoka kannattaa aina jo kotona pakata mahdollisimman järkevästi, esimerkiksi erilaisiin rasioihin pois alkuperäispakkauksistaan. Mikäli yiskaat retken aikana ei tiskejä tiskata suoraan vesistöihin vaan tiskivesi imeytetään maahan. Suosittelemme käyttämään biohajoavia tiskiaineita.
Mukavia retkiä ja ruokailuhetkiä!
Categories: Yleinen