Osallistu ja vaikuta – Retkikompassi kokoaa retkeilijöiden havainnot kartalle

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.

Metsähallitus haastaa merkitsemään laittomat nuotiot kartalle – me otimme haasteen vastaan!

Metsähallitus on tänä keväänä lanseerannut uuden sosiaalisen karttapalvelun nimeltä Retkikompassi. Ajatuksena on, että kuka tahansa retkeilijä pystyy pilotoitavissa kohteissa tekemään verkossa Retkikompassin karttaan omia merkintöjään ja esimerkiksi huoltoilmoituksia Metsähallitukselle. Metsähallitus haastoi heinäkuun alussa kaikki Nuuksion ystävät osallistumaan nimenomaan luvattomien nuotioiden kitkentään haastekampanjallaan. Päätimme tarttua tähän haasteeseen, olemmehan sentään luontohaaste! Lisäksi nuotioon liittyvät termit, ohjeet ja säädökset kaipaavat meidän mielestä edelleen selkeytystä, joten tavoitteenamme onkin samalla jakaa positiivisella otteella tietoa tulentekoon liittyen.

Avotuli eli nuotio:
Avotulella tarkoitetaan paljaalle maalle tehtyä nuotiota. Avotulta on myös kaikki muu tulen käyttö, josta tulen on mahdollista päästä irti joko maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Avotuleksi lasketaankin siis kaikki nuotiot sekä erilaiset risupolttimet ja kertakäyttögrillit.
Avotulta eli nuotiota ei saa Suomessa tehdä vapaasti minne tahansa. Nuotion teko vaatii erillisen luvan maanomistajalta.
Retkeilyalueilla ja esimerkiksi kansallispuistoissa tulen saa tehdä ainoastaan retkeilykarttaan merkityille virallisille tulipaikoille, jotka löydät muun muassa retkeilyalueen kartasta, Retkikompassi-palvelusta tai luontoon.fi sivulta.
Tarkista aina ennen retkelle lähtöä ajankohtaiset metsäpalovaroitukset. Metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana tulenteko on kielletty
useimmilla tulipaikoilla. 

Retken suunnittelu

Meidän retki alkaa yleensä jo suunnittelusta. Mitä aiemmin retkelle voi alkaa valmistautumaan, sitä pidemmältä se loppujen lopuksi tuntuu. Lyhyelle päiväretkelle ei välttämättä tarvitse valmistautua pitkään, mutta retken venyessä myös suunnitteluaika kasvaa. Me aloitetaan valmistautuminen yleensä retkikohteen valinnalla. Kansallispuistoja on Suomessa 40. Ne ovat helpohkoja retkikohteita, sillä kaikissa on hyvät retkeilyrakenteet eli turvallisia nuotiopaikkoja, leiriytymisalueita, karttoja ja selkeästi merkattuja polkuja. Kansallispuistot tarjoavat elämyksiä niin aloittelevalle kuin kokeneemmallekin retkeilijälle. Kun retkikohde on valittu, on syytä paneutua tarkemmin nimenomaisen kohteen erityispiirteisiin. Www.luontoon.fi sivusto on erittäin selkeä sivusto, josta Metsähallituksen retkikohteiden tiedot löytyvät johdonmukaisesti. Retkikohteesta kannattaa tarkastaa esimerkiksi tulentekomahdollisuudet, leiriytymispaikat, vedenottopisteet sekä tietenkin erilaiset reittivaihtoehdot. 

Kun retkikohde ja ajankohta on valittu, on tärkeää tarkastaa säähän liittyvät asiat. Sään ja mahdolliset siihen liittyvät varoitukset voi tarkastaa ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta Www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset. Etenkin kuumina kesäpäivinä metsä- ja ruohikkopalovaroituksen mahdollisuudet kasvavat. Jos on silminnähden huomattavan kuivaa ja tuulee, kannattaa meidän mielestä nuotion sytyttäminen jättää joka tapauksessa väliin. Vastuullinen retkeilijä tarkkaileekin ympäristöään jatkuvasti. Retkellä on ihana käydä virkistäytymässä ja lataamassa akkuja, mutta on muistettava, että kaikkeen luonnossa liikkumiseen liittyy aina myös vastuu. Sekä ympäröivä luonto, että muut ihmiset huomoiden, takaamme retkeilymahdollisuudet itsellemme ja tuleville sukupolville myös jatkossa. Nuuksio on suosittu kansallispuisto ja korkean kävijämäärän myötä myös lieveilmiöitä voi olla enemmän kuin muualla. Nuuksiossa on ollut haasteita etenkin luvattomien nuotioiden suuren määrän kanssa. Kesäkuussa Nuuksiossa roihusi pariin otteeseen maastopalo. Ongelma on todellakin suuri ja sen kitkemisestä ollaan vastuussa yhdessä me kaikki retkeilijät.

Nuuksion kansallispuisto:
Nuuksion monipuolinen luonto, järvet, metsät, laaksot, suot ja kalliot tarjoavat monipuolisen luontoliikunta- ja retkeily-ympäristön. 
Nuuksion kansallispuistoon pääsee kätevästi esimerkiksi autolla tai bussilla. Kansallispuistoon voi saapua useasta eri paikasta.
Kansallispuiston tavoittaa myös pyöräillen esimerkiksi reitti 2000:a pitkin. Kansallispuiston sisällä saa pyöräillä vain pyöräilyyn merkatuilla reiteillä, joita on 30 kilometriä. 
Luontokeskus Haltia on käymisen arvoinen paikka, jossa pääset tutustumaan vaihtuvien näyttelyiden kautta koko Suomen luontoon.

Retkikompassi tositoimissa

Matkustimme heinäkuisena perjantaipäivänä päiväretkelle Nuuksion kansallispuistoon. Omalla autolla matka taittui leppoisasti ja parkkipaikoissa sekä retken lähtöpisteissä oli paljon valinnanvaraa. Tunnelma Nuuksiossa oli perjantaipäivällä seesteinen. Pitkäjärven veden pinta kimmelsi rauhallisen tasaiseen tahtiin auringon loisteessa, vaikka välillä suuret valkoiset kumpupilvet varjostivat auringon hetkellisesti. Mukaan olimme pakanneet herkullisen lounaan ja tavoitteenamme olikin päästä nauttimaan hyvästä ruuasta sekä pulahtaa uimaan. Olimme tarkastaneet aamulla ennen lähtöä sekä säätiedotteen, että metsä- ja ruohikkopalovaroitukset. Viimepäivien sade oli vienyt varoitukset mennessään. Olimme ajatelleet suunnata Urjan järven kauniille tulipaikalle evästelemään ja uimaan. Suunnitelmat ovat kuitenkin kokemuksemme mukaan aina vain alustavia, koska muutoksia tulee usein matkaan. Joskus tulipaikka saattaa olla täpösen täynnä ja on kivempi mielummin kokkailla syrjemmällä muista. On myös käynyt niin, että nuotiopaikalla ei olekaan ollut polttopuita, silloinkin omia suunnitelmia pitää muuttaa. Mutta se on ihan normaali asia retkellä, johon olimme varautuneet pakkaamalla mukaan myös retkikeittimen.

Kuljimme Haltian luontokeskukselta kohti Urjaa fiilistellen ihanan vihreää luontoa ja ihaillen harvinaista Maariankämmekän kukkaa matkamme varrella. Lintujen laulu oli jo rauhoittunut alkukesästä. Pysähdyimme herkuttelemaan tämän vuoden ensimmäisiä mustikoita, joita oli jo yllättävän paljon. 

Käveltyämme tovin, samalla rauhallisesti rupatellen ja paljon pieniä pysähdyksiä tehden, saavuimme Kolmperän lammelle, jossa törmäsimme ensimmäiseen laittomaan nuotioon. Suuren luonnonkiven suojaan oli koottu kiviä, joiden vierestä löytyi vanhat puiden hiilet. Nuotio oli rakennettu kauniille maisemapaikalle ja siinä oli varmasti viihdytty hetki, jos toinenkin. Asiaan sen enempää perehtynyt retkeilijä saattaisikin tuumata, että tässäpä on kaunis ja rauhallinen paikka myös itselle tehdä nuotio. Harmillisesti esimerkki ruokkii usein matkimaan. Kyseessä oli kuitenkin siis ehdottomasti luvaton nuotio. Luvattomaksi sen tekee se, että se on itse rakennettu. Kansallispuistoissa ja lähes koko Suomessa nuotion eli avotulen tekeminen on kiellettyä. Nuotion saa sytyttää ainoastaan maanomistajan luvalla. On syytä muistaa, että viralliset tulipaikat on aina merkitty retkeilyalueiden karttaan. Silmämääräinen arvio siitä, onko paikka luvallinen tai luvaton, herkästi syttyvä vai turvallinen, ei riitä.

Tässä olikin hyvä mahdollisuus harjoitella Retkikompassin käyttöä. Avasimme Retkikompassin verkkosivun puhelimeen ja laitoimme paikannuksen päälle. Pian ohjelma paikallisti meidät ja näimme pisteenä itsemme kartalla. Teimme uuden kampanjamerkinnän ja kirjoitimme havaintoon “laiton nuotio, jonka siivosimme” ja nappasimme valokuvan mukaan liitteeksi. Aikaa tähän meni kokonaisuudessaan noin 2 minuuttia. Päätimme siivota nuotion siirtämällä kivet ja putsaamalla maan hiilistä sekä roskista, jotta olemassa oleva nuotionpohja ei anna seuraaville sellaista mielikuvaa, että tässä on lupa tulistella. Siivottuamme paikan jatkoimme matkaa kohti Urjaa.

Laittoman nuotion siivous hoituu helposti ja roskatkin voi napata mukaan omaan roskapussiin.

Urjan nuotiopaikalla oli saavuttuamme muutama muukin ihminen. Päätimme kokkailla myöhäisen lounaan retkikeittimellä hieman etäämpänä muista, vaikka toki nuotion ääreen olisi mahtunut useampikin. Ruokana meillä oli munakoiso-halloumi-hampurilaiset sekä jälkiruokakahvit suklaan kera. Hampurilaiset olivat niin maukkaat, että ne päätyvät ehdottomasti useammallekkin retkelle mukaan. Ruoan päätteeksi oli ihana pulahtaa uimaan ennen paluumatkaa autolle.

Retkikompassi: 
Retkikompassi on sosiaalinen karttapalvelu kaikille luonnossa liikkujille.
Retkikompassia pilotoidaan lokakuun 2020 loppuun asti Evolla, Nuuksiossa, Ruunaalla ja Urho Kekkosen kansallispuistossa.
Kirjaudu retkikompassiin verkossa: www.retkikompassi.fi.
Retkikompassin avulla löydät retkeilyalueen erilaiset rakenteet kuten vessat, tuli- ja telttapaikat.
Voit lisätä kohteisiin tai vapaasti kartalle omia luontohavaintoja, palautteita, huoltopyyntöjä ja fiilistelyjä sekä keskustella muiden käyttäjien kanssa.
Voit osallistua retkikompassin kautta retkeilyalueesi ylläpitoon ja kunnossapitoon!

Osallistumalla ja vaikuttamalla syventyy myös oma luontosuhde

Ennen paluumatkaa tarkistimme Urjan tulipaikan läheisyydessä olevan paikan, jossa Ella muisteli aiemmin nähneensä laittoman nuotion. Alueelle olikin rakennettu jopa penkit ja kivistä kasattu nuotiorinki. Myös grilliritilät kertoivat laittoman nuotiopaikan ahkerasta käytöstä. Teimme merkinnän retkikompassiin ja siivosimme paikan ennen paluumatkaamme. Matkalla kohti Haltian luontokeskusta otimme paljon valokuvia ja nautimme iltapäivän auringosta.

Retkemme aikana törmäsimme paikalliseen kulkijaan, jonka kanssa aloimme jutella laittomien nuotioiden yleisyydestä. Hän kertoi useasti ohjanneensa ja neuvoneensa puiston kävijöitä muun muassa tulentekoon liittyvissä asioissa. Olimme samaa mieltä siitä, että tarvittaessa onkin asiallista puuttua ja ystävällisesti ohjeistaa. Usein tiuskiminen ja suuttuminen vain suututtaa lisää, eikä tällöin puheeksiottamisesta ole juurikaan hyötyä. 

Saavuimme takaisin autolle ja hyvästelimme Nuuksion taas hetkeksi. Retkipäivä jätti päällimmäisenä mieleen hyvän fiiliksen, auringon, uimisen, hyvät eväät ja ihanat puiden viilentämät varjopaikat. Nuuksion kansallispuisto on siitä upea paikka, että se on täynnä ihania pieniä lampia joissa voi käydä kesken kauniin kesäpäivän pulahtaen virkistäytymässä. Oli ihanaa viettää päivä yhdessä hyvän ystävän kanssa rupatellen niitä näitä ja ihastellen upeita maisemia. Retkikompassin käyttö oli helppoa ja tuli sellainen olo, että voimme oikeasti vaikuttaa, ja että meidän teoilla on myös merkitystä. Haluammekin kannustaa kaikkia mukaan vastuullisen retkeilyn pariin. Tunne siitä, että saa vaikuttaa, syventää toivottavasti myös jokaisen omaa luontosuhdetta ja kannustaa pitämään luonnosta huolta. Suojelemaan sitä, mikä tuo meille hyvinvointia ja mikä on oikeasti tärkeää.

2 replies »

  1. thanks for taking care of the forest in that park of Nuuksio. there is a lot of illegal campfires around any of the ponds or lakes. its really nice to see others taking part, where one does not feel a lone with their worries or anxiety.

    while I feel that the map is really useful – i feel that there will always be someone who breaks the rules if they know they can get away with it. its this challenge which will be the toughest to deal with. however retkikompassi is a great start.

    thank you again

Vastaa