Luontohaaste: Lähde juoksuaskelin lähiluontoon!

Kengät saatu: HokaOneOne

Aina ei ole aikaa pitkille retkille ja meidän mielestä arkiset retket lähelle ovatkin erityisen tärkeitä. Me liikutaan luonnossa monipuolisesti ja eri tavoin. Yksi hyvä muoto sekä lähteä luontoon, että pitää yllä tai kohentaa kuntoaan on tutkia ympäristöään juosten. Kaisa on innokas juoksija, joka suuntaa juoksemaan useita kertoja viikossa ja Ella puolestaan lenkkeilee epäsäännöllisemmin aina sopivan fiiliksen tullen. Suosittelemmekin jokaiselle oman tasoista lenkkiä luontoon. Voit kävellä, hölkätä tai juosta tai yhdistellä näitä kaikkia. Tässäkin lajissa tärkeintä, kuten monessa muussakin on, että avaat oven ja lähdet ulos. Voit tutkia karttaa ja etsiä luontokohteita, jonne pääsee lenkin lomassa tutustumaan. Lähes jokaisessa Suomen kolkassa luonto on niin lähellä, että sinne ehtii lyhyellä iltalenkillä tai viikonlopun rennolla hölkällä. Me halutaan innostaa kaikki kokeilemaan juoksua ja kerrotaan meidän suhteesta juoksuun.

Meidän suhde juoksemiseen ja luontoliikuntaan

Kaisa:

Olen liikkunut lapsesta asti ja ala-asteella rakastin juoksukilpailuja, mutta en koskaan harrastanut juoksua tai muitakaan kestävyyslajeja. Nyt aikuisena olen aloittanut juoksun varmaan sata kertaa todeten sen aina olevan kamalaa ja ihan hirveetä. Mun suhteesta juoksuun tulikin haastava ja olin usean vuoden osittainen juoksun vihaaja ja samalla ihailin ihmisiä, jotka nauttivat juoksemisesta ja puhuivat juoksun flowtilasta. Ai, että mistä? Annoin muutama vuosi sitten mahdollisuuden juoksukoululle ja samalla oikeastaan viimeisen mahdollisuuden juoksulle. Jos tämäkään ei auttaisi, niin luovuttaisin juoksun suhteen. Juoksukoulussa treenattiin maltillisesti ja hauskasti ja juoksukuntoni kehittyi kuin huomaamattaan. Aloin nauttia lenkeistä ja juoksutreeneistä. Pikkuhiljaa hurahdin polkujuoksuun, ja tällä hetkellä olen valmennuksessa, jossa päälajini on polkujuoksu. Poluilla juoksu on ihanan monipuolista ja siinä saa viettää aikaa luonnossa. Pitkät matkat ja vaihtelevat maastot haastavat ja samalla saavat aikaan huikeita onnistumisia. Ei minusta tule huippu-urheilijaa, mutta tulevaisuudessa haluan juosta pitkiä matkoja poluilla. Älä siis koskaan sano etteikö sinusta oisi juoksemaan, sinusta on ihan mihin vaan!

Vaikka tällä hetkellä asun Turun keskustassa, pääsen lähiluontoon jo tunnin lenkeillä. Aurajokiranta ja sen hiekkateillä ja lenkkipoluilla voi minuun törmätä useamman kerran viikossa. Pidemmille lenkeille löytyy myös hienoja luontokohteita lenkkipolkujen varrelta tai lähimmistä kansallispuistoista.


Ella:

Pyrin pitämään suhteeni juoksuun lempeänä. Tämä oivallus pitää sisällään sekä hyödyn, että haasteen. Haluaisin ulkona urheillessa samanaikaisesti sekä nauttia luonnosta, että haastaa itseäni fyysisesti kehittymään ja toisinaan nämä kaksi asiaa ovat jostain syystä ristiriidassa keskenään. Rakastan luonnossa hitaasti kävelyä ja yksityiskohtien ihmettelyä ja juostessa se on mahdotonta. Juostessa ympäristöön täytyy asennoitua eri tavalla, mutta joskus saatan kesken lenkin tai sen päätteeksi pysähtyä hetkeksi ihmettelemään. Minäkin olen monta kertaa innostunut juoksuharrastuksesta, mutta liian kova vauhti tai liian korkeat tavoitteet ovat useimmiten olleet kompastuskiveni. Nykyään juoksen silloin, kun se tuntuu hyvältä ja kun kroppa kaipaa tasapainoa muilta harrastuksilta. Juoksemiseen mua motivoi se hyvä olo, jota ylipäätään kaikki liikunta aiheuttaa kropalle ja mielelle sekä tietenkin se, että lajia voi harrastaa ulkoilmassa ja luonnossa. Ulkona harrastamisen etuja on ehdottomasti, että saa hengittää ulkoilmaa, havainnoida jatkuvasti muuttuvaa ympäristöään, tehdä impulsiivisia ja hauskoja reittivalintoja ja liikkua ainakin osittain myös luonnollisella maaperällä polkuja pitkin.

Toivon kehittyväni juoksussa ja innostuvani siitä lähitulevaisuudessa yhä enemmän. Ehkäpä selkeät, mutta kohtuulliset minitavoitteet juoksun suhteen voisivat kehittymisen kannalta olla kuitenkin ihan järkeviä? 🙂

Meidän vinkit juoksuharrastuksesta innostumiseen:

  1. Alkuun malta juosta rauhassa ja kävele välillä, liika vauhti usein tappaa innon!
  2. Tutustu samalla uusiin kohteisiin, esimerkiksi retkeilyalueisiin. Valitse uusia polkuja ja voit löytää lähiympäristöstäsi yllättävän paljon uutta!
  3. Pidemmille, yli tunnin mittaisille lenkeille voi ottaa välipalaa/pientä evästä mukaan.
  4. Juo riittävästi ennen ja jälkeen lenkin, pitkillä lenkeillä on hyvä varata nestettä myös lenkin ajaksi.
  5. Haasta kaveri mukaan lenkille, yhdessä lenkkeily on hauskaa!
  6. Kuuntele lempimusiikkia tai äänikirjoja juostessasi.
  7. Hanki itsellesi jalkaan ja maastoon sopivat kengät. Juoksukenkä ei saa olla liian napakka vaan kenkään tulee jäädä reilummin tilaa. Poluilla juoksemiseen suosittelemme polkujuoksukenkää pohjan hyvän pitävyyden vuoksi.

Minkälainen suhde sinulla on juoksemiseen?

Saimme HokaOneOne merkiltä juoksukengät käyttöömme. Merkki on Kaisalle entuudestaan tuttu ja loistavaksi todettu, joten tämä yhteistyö on ihana juttu! Juoksuhan on huikea laji myös sen vuoksi, että harrastusta varten ei tarvitse välttämättä sen kummempia erityisvarusteita ja sitä voi harrastaa missä tahansa! Laadukkaat varusteet voivat toki silti lisätä lajiin tehokkuutta ja mukavuutta. Omiin jalkoihin hyvin istuvat ja kevyesti rullaavat kengät ovat loppujen lopuksi pieni sijoitus omaan hyvinvointiin.

Minkälainen sun suhde on luontoliikuntaan ja juoksuun? Entä onko sulla erityisiä tavoitteita kehittyä jossakin luontoliikuntalajissa?

Categories: Yleinen

Tagged as: , , , , ,

Vastaa