Kiinnostaako sinua retkeilyn aloittaminen? Olet tullut oikeaan paikkaan, sillä meillä on juuri sinulle kurssi, jossa pääset retkeilyn alkuun. Mimmien retkeilystartti on tarkoitettu kaiken ikäisille naisille, joita kiinnostaa retkeily, luonnossa liikkuminen sekä retkeilytaitojen oppiminen. Retkeilystartti koostuu osallistavasta webinaarista sekä mukavasta retkipäivästä Nuuksion kansallispuistossa.
Me nautitaan yhdessä tekemisestä, oppimisesta sekä ennen kaikkea luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä ympäri vuoden. Retkeilystartti onkin koulutus, jossa yhdessä tekeminen ja kokeminen ovat voimaa. Hyvä porukka tukee oppimista ja mikä parasta, kurssilta voi löytää vaikka uutta retkiseuraa omille tuleville retkille.

Mitä retkeilystartissa sitten oppii?
Retkeilystartista saa itselleen paljon tietoa ja taitoa joiden kannustamana voi aloittaa omia retkiä ja syventää omaa osaamistaan retkeilyssä. Retkeily ei ole rakettitiedettä, mutta retkeilyn aloittaminen voi tuntua alkuun haastavalta. Minne lähtisin, mitä on hyvä pakata retkelle mukaan, millaisia eväitä ottaisin ja mitä kaikkea muuta kannattaa ottaa huomioon? Monia asioita oppii kokemuksen kautta, mutta retkeilyn perusteita on mukava opetella porukassa ja ihmetellä asioita yhdessä.
Retkeilystartissa käymme läpi varustautumista lyhyille retkille. Syksyisillä keleillä retkeily on antoisaa ja sopivat varusteet tekevät retkistä yleensä onnistuneita. Sen miten kannattaa pukeutua, valita kengät ja mitä pakata mukaan retkelle, tulet oppimaan luennolla ja kokeilemaan käytännössä retkipäivän aikana.
Meille tärkeä osa retkeilyä ovat hyvät eväät. Käymme webinaarissa läpi erilaisia tapoja evästellä lyhyillä retkillä, kun eväiden painoon ja säilyvyyteen ei tarvitse kiinnittää erityisen paljon huomiota. Saat vinkkejä ja ideoita, joita voit yhteisellä retkellämme testata ja toki retkellä aina oppii uutta myös muiden eväistä. Käytössämme retkellä on varaustulipaikka, jossa opettelemme tulentekoa ja nautimme yhdessä nokipannukahvit sekä jälkiruuan evästauon yhteydessä.
Webinaarissa käymme läpi myös retken suunnittelua ja retkipäivänä opettelemme suunnistuksen perusteita. Suunnistus onkin yksi olennainen osa retkeilyturvallisuutta. Tulet oppimaan suunnistuksen alkeita kartan ja kompassin avulla ja saat vinkkejä, kuinka jatkaa suunnistuksen harjoittelua. Myös retkeilyturvallisuus sekä vastuullinen retkeily ovat meille tärkeitä aiheita. Pohdimme yhdessä retkeilyturvallisuutta ja käymme läpi muun muassa mitä meidän retkiensiapulaukuista löytyy. Lisäksi opit vastuullisen retkeilyn periaatteita.

Retkipäivästä itsevarmuutta ja retkiseuraa tuleviin retkiin
Retkeilystartista kotiin lähtiessä toivomme, että osallistujilla on mukanaan innostusta ja ideoita omille uusille retkille, tietoa turvallisesta ja vastuullisesta retkeilystä sekä luottoa omiin taitoihin toteuttaa lyhyitä retkiä. Luontohaasteen tulevilla kursseilla voit retkeilystartin jälkeen hakea osaamista myös pidemmille retkille tai vaikkapa talvella retkeilyyn. Kaikki luontohaasteen kurssin käyneet saavat pääsyn suljettuun facebookryhmään, jossa voi kysellä seuraa retkille, kysyä neuvoa ja ideoida uusia retkiä. Luontohaasteen Ella ja Kaisa ovat mukana ryhmässä vastailemassa kysymyksiin ja innostumassa osallistujien retkikokemuksista.
Lähde meidän kanssa oppimaan uutta ja aloittamaan retkeilyharrastus!
Tavoitteet ja sisältö:
-Innostua ja rohkaistua tutkimaan erilaisia luonto- ja retkikohteita
-Saada riittävät tiedot ja taidot toteuttaa lyhyitä retkiä turvallisesti
-Oppia varustautumaan viileisiin ja vaihteleviin ulkoilukeleihin
-Saada vinkkejä hyviin retkieväisiin ja niiden valmistukseen
-Oppia suunnistuksen alkeita
-Oppia tulenteon perusteet
-Oppia toimimaan vastuullisesti luontoa ja muita retkeilijöitä kunnioittaen
-Tutustua muihin retkeileviin naisiin ja nauttia yhdessä luonnosta
Seuraavat avoimet toteutukset:
- 31.10.2020 klo 10.00-18.00 Nuuksion Kansallispuisto (sisältää ennakkowebinaarin 28.10. klo 17.30-19.30)
- 1.11.2020 klo 10.00-18.00 Nuuksion kansallispuisto (sisältää ennakkowebinaarin 28.10 klo 17.30-19.30)
Hinta 99 € / hlö (sis alv.)
Hinta sisältää webinaarin, kahden oppaan ohjauksen retkellä, nokipannukahvit ja jälkiruoan maastossa.
Lisätiedot ja ilmottautumiset: luontohaaste@gmail.com
Kurssikuvauksen löydät täältä.

Categories: Naisten retkeily