Simppeli, mutta maukas tomaattipasta – helppo retkiruoka

Yhden kattilan pastojen villitys jatkuu Luontohaasteella, sillä eka One Pot -pastaresepti osoittautui hitiksi helppoutensa ja makunsa vuoksi. Otimme myös Torronsuon retkelle mukaan helpot, mutta maukkaat safkat. Tämä tomaattipasta on hyvä perusresepti ja helppo retkiruoka, jonka kaikki ainesosat onnistuu myös kuivata, eli resepti muuttuisi myös vaellusruuaksi ja meneekin testiin sopivan paikan tullen. Tomaattipasta saa makunsa valkosipulista ja balsamicosta ja tarjoillaan juustolastujen kera. Nam!

Retkiruoka

Perinteinen One Pot pasta retkiruokaversiona

Kahdelle/ kokataan Trangian isommassa kattilassa

  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • n. 100 gr tomaattipyrettä
  • vettä
  • 200 g pastaa
  • 125 g (1/2 pkt) härkistä
  • suolaa
  • 2 rkl balsamicoa
  • 2 tl sokeria tai hunajaa
  • mustapippuria
  • chilirouhetta
  • kuivattuja yrttejä (basilika, oregano tai lehtipersilja)
  • parmesaania
Ainekset one pot pastaan retkellä.
  1. Laita kattilaan pasta, tomaattipyree, valkosipuli, öljy ja härkis sekä yrttejä.
  2. Lisää kattilaan vettä niin, että pastat juuri peittyvät.
  3. Keitä pastaa lähes kypsäksi asti, sekoittele ja lisää vettä tarvittaessa pienin määrin.
  4. Lisää myös suola, etikka, sokeri, mustapippuri sekä chilirouhe ja lisää yrttejä makusi mukaan. Sekoita ja anna pastan kypsyä valmiiksi asti.
  5. Tarjoile ja nautiskele parmesaanin kanssa.

Olisiko sinulla mahdollisuus viikonlopun kunniaksi tehdä ruokaretki. Keväiset ilmat houkuttelevat ulos luontoon, ja mikäs sen parempi syy lähteä retkelle olisikaan kuin ruoka. Kyllä hyvä ruoka ja eväät tekevät retkestä retken.
Maukkaita retkiä viikonlopuksi!

P.S. Kommentoi alle oliko resepti mielestäsi maukas ja helppo retkiruoka?

Ella kokkaa retkiruokaa.
Tomaatti pasta on helppo retkiruoka

Vastaa