Aina on hyvä syy herkutella, nimittäin retki ei ole retki ilman eväitä ja jälkiruoatkin kuuluvat retkeilyyn! Ainakin meidän mielestä. Jo pelkkä maukas jälkiruoka voi innostaa lähtemään retkelle, mutta vaelluksella se voi myös toimia tärkeänä osana päivän energian saantia. Pidemmillä vaelluksilla meillä harvoin on erikseen iltapalaa, sillä yhdessä tuhti päivällinen ja jälkiruoka hoitavat illan energiatarpeen.
Tiesitkö, että retkikeittimellä valmistuu helposti todella paljon erilaisia jälkiruokia? Retkikeittimellä voi paistella paistinpannulla, hauduttaa ja hämmentää kattilassa tai rakentaa kahdesta kattilasta ja pannusta oman retkiuunin. Retkiuunia voi käyttää esimerkiksi leipomiseen! Selkeät ohjeet esimerkiksi kakun paistamiseen retkikeittimellä löytyy Luontohaasteen ja Scandinavian Outdoorin yhteisestä äitienpäiväkakkuohjeesta.
Olemme kokkailleet erilaisia jälkiruokia omilla retkillä vuosien aikana ja vaikka usein tulee valmistettua omia vakioherkkuja, niin myös uusia kokeiluja ja ideoita on tarttunut vuosien varrella matkaan. Nyt halutaankin jakaa kourallinen vinkkejä erilaisiin retkijälkkäreihin! Nappaa listasta ideoita, kokeile jotain uutta ja järjestä herkullinen retki luonnonhelmaan! <3

Helppoja retkijälkkäreitä:
- Kaurapaistokset (erilaiset täytteet: mustikka, omena, puolukka, pihlajanmarja jne)
- Korvapuustit retkikeittimellä
- Kakut (esimerkiksi porkkanakakku, mutakakku, äitienpäiväkakku)
- Rockyroad erilaisin täyttein
- Herkkujuomat, esim herkkukaakao suklaalla
- Popparit (voi maustaa esim. suolalla, yrteillä tai makeiksi sokerilla)
- Kiisselit – suklaa, vanilja ja marjakiisselit
- Letut makeina tai suolaisina (kaupasta saa valmiita lettujauhoseoksia)
- Juustolautanen: herkulliset juustot + kuivatut hedelmät
- Paistettu leipäjuusto ja lakkahillo
- Muffinsit retkikeittimellä
- Marenki + keksimuru + tuoreet marjat
- Makeat tortillat (ohje jutun lopussa)
Nuotiolla toimii erityisen hyvin:
- S’mores
- Tikkupullat täytettyinä tai sellaisenaan
- Tikkucroisantit
- Suklaabanaanit, suklaapersikat ja suklaa-appelsiinit
Lisäksi kaupasta saa valmiina esimerkiksi näitä:
- Valmiita leivoksia, joita voi tuunata edelleen
- Kakkupohjan, joka on helppo täyttää retkellä mieleisekseen
- Valmiita mustikkapiirakoita
- Minimuffinsit ja minidonitsit
- Valmiit mousset joihin lisätään vain vesi tai vesi +maitojauhe
- Muffinsijauhoseoksia

Tortillaherkku
Valmistimme syyskuisessa Instagram-Livessä kolme erilaista retkijälkkäriä, joista yksi oli monelle ehkä TikTokistakin tuttu tortillaherkku!
Tarvitset:
- Joko retkikeittimen ja pannun tai nuotion ja nuotiopannun.
- Lastan tai muun ottimen kääntelyyn
- Tortilla-lettuja
- Rasvaa paistamiseen
- Haluamasi täytteet, jotka voivat olla lähes mitä tahansa. Esimerkiksi nämä:
- Maustamatonta tuorejuustoa
- Banaania
- Mansikoita
- Biscoff -tahnaa
Valmistus:
Leikkaa tortillaan yksi viilto letun keskikohdasta reunaan. Täytä tortilla neljänneksittäin: ensimmäiseen tuorejuustoa, seuraavalle banaaniviipaleita, kolmanteen mansikkaviipaleita ja neljänteen biscoff -tahnaa. Älä täytä liikaa, äläkä liian lähelle letun reunoja, jotta täytteet pysyvät paistettaessa tortillan sisällä.
Taittele tortillat. Ota viillon vierestä letusta kiinni ja taita ensimmäinen neljäsosa toisen päälle. Käännä täytetty osa kolmannen osion päälle ja lopuksi neljännen, jolloin muodostuu tiivis kolmionmuotoinen paketti. Taittele kaikki samoin.
Paista tortillat pienessä määrässä öljyä retkikeittimen pannulla. Muutama minuutti per puoli riittää. Nauti tortillataskut heti sellaisenaan lämpiminä.

Categories: leivonta